Uutisissa Kahnawake ja uhkapelielokuvat

12.03.2008 | Aihe: Pokeriuutiset

Tämän viikon teema Nettipokeri.infon uutisissa on Kahnawake, jossa sattuu ja tapahtuu. Kahnawakelaisella pokerisivustolla epäillään riehuneen huijarin, minkä lisäksi Kanadassa on esitetty ajatuksia siihen suuntaan, että rahapelisivustojen toimiminen Kahnawakessa pitäisi estää. Kevyempinä uutisina tarjolla on mm. trailerit peräti kahdesta uudesta uhkapelielokuvasta, joista toisessa pelataan pokeria ja toisessa blackjackia.

Mahdollinen huijari Ultimatebetillä

Ultimatebet on tutkinut ainakin yhden sivustolla pelaavan pelaajan otteita tästä tulleiden valitusten jälkeen. Tutkimuksen kohteena on ollut nimimerkki NioNio, josta Ultimatebet on todennut, että tämä pelaa tavalla, joka viittaa tällä olevan muihin pelaajiin nähden “epäreilun edun”. Suomeksi sanottuna NioNio vaikuttaa huijaavan.

Kyseessä on vakava asia ja Ultimatebet on pienen vitkuttelun jälkeen palkannut asiaa tutkimaan riippumattoman ulkopuolisen asiantuntijan. Asiantuntija selvittelee NioNion pelejä mm. kahlaamalla läpi tuhansia käsihistorioita. Toistaiseksi on jo selvinnyt, että NioNion statistiikat todellakin poikkeavat tavallisista pelaajista.

Erityisen kiusalliseksi Ultimatebetin tapauksen tekee se, että Ultimatebetillä on sama omistaja, Tokwiro Enterprises, kuin taannoin huijaustapausta peitelleellä Absolute Pokerilla. Vielä kiusallisemmaksi tilanteen tekee se, että huijari näyttää toimineen samalla tapaa, kuin taannoinen Absoluten “superkäyttäjä” Potripper, joka näki muiden taskukortit.

Absoluten huijarin johdosta Tokwirolle pelilisenssin myöntänyt Kahnawake sakotti yhtiötä 500 000$ yleisesti hyvin löperöinä ja leväperäisinä pidettyjen tutkimusten jälkeen. Uutta tapausta Kahnawake ei ole vielä kommentoinut. Etukäteen voisi kuvitella (ja toivoa), että tällä kertaa Tokwiro ei enää selviä tapahtuneesta pääntaputtelulla. Toisinkin voi kuitenkin käydä, sillä mitä ilmeisemmin Tokwiron omistavat Kahnawaken mohawkit, jotka vastaavat myös pelisivustoja valvovan Kahnawake Gaming Comissionin toiminnasta.

Kahnawake vaikeuksissa?

Kanadassa on syntymässä erikoinen tilanne, kun paikallinen hallitus on ilmoittanut aikovansa yrittää kitkeä rahapelisivustot Kahnawakesta, joka on kanadassa sijaitsevasta intiaanireservaatti, jossa toimii n. 400 – 500 rahapelisivustoa. Keinona peliyhtiöiden kurittamisessa olisi se perinteinen, eli rahansiirtojen kieltäminen kanadalaisten pankkien ja kahnawakelaisten rahapelifirmojen välillä.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Kahnawakella on Kanadan lain mukaan täysi itsemääräämisoikeus mm. kaikista uhkapeleihin liittyvistä asioista. Paikallisten asiantuntijoiden mukaan Kahnawaken ei kannatakaan olla huolissaan uhittelusta. Kyse ei mitä ilmeisemmin ole niinkään halusta estää rahapelejä, vaan halusta säikytellä kahnawakelaiset yhtiöt maksamaan veroja pelituotoistaan – tällaista velvollisuutta Kahnawakesta toimivilla pelifirmoilla ei tällä hetkellä ole.

Arvio voi hyvinkin olla oikea, sillä ainakaan suoraan Kanada tuskin on puuttumassa Kahnawaken asioihin. Viimeksi moista yritettiin vajaat 20 vuotta sitten, jolloin reservaattiin päätettiin rakentaa golf-kenttä kysymättä asiaa itse kahnawakelaisista. Seuraus oli pari kuukautta pitkä aseellinen selkkaus ja ainakin kaksi kuolonuhria.

Everest WSOP:n uusi sponsori

Toukokuun 30. päivä alkava World Series of Poker on saanut uuden sponsorin. Tämän ja muutaman seuraavan vuoden ajan WSOP:n ainoa pokeriin liittyvä sponsori tulee olemaan Everest Poker. Epäilemättä hintava sopimus takaa mm. sen, että Everestin logot koristavat kaikkia WSOP:n pelipöytiä.

Everestin WSOP-sopimusta voi pitää hieman erikoisena, sillä Everest ei ole koskaan hyväksynyt yhdysvaltalaisia pelaajia asiakkaikseen ja toisaalta WSOP on korostuneesti hyvin amerikkalainen tapahtuma. Everestillä WSOP-diilin suhteen ollaan kuitenkin luottavaisia. Se aikoo huolehtia siitä, että WSOP saa Euroopassa entistä suuremman näkyvyyden. Everest Poker aikoo myös lähettää karsintaturnausten kautta entistä suuremman joukon europpalaisia pelaajia WSOP-turnauksiin Las Vegasiin.

Asiaan liittyvänä pikku-uutisena WSOP:n tämän vuoden säännöt on julkaistu.
WSOP Tournament Rules (pdf) kertoo mm. että pelaajilta on kielletty mm. liian railakkaat voitontuuletukset ja käsiaseita tai pornoa mainostavat vaatteet.

Uhkapelileffoja teattereihin

Yhdysvalloissa nähdään lähiaikoina elokuvateattereissa peräti kaksi uutta uhkapelielokuvaa, The Grand ja 21.

The Grand on pokeriaiheinen komedia, jossa seurataan joukkoa erikoisia hahmoja maailman rahakkaimmassa pokeriturnauksessa. Elokuvan erikoisuus on, että monet sen tärkeimmistä kohtauksista on improvisoitu – esimerkiksi elokuvan päättävässä finaalipöydässä näyttelijät pelaavat oikeasti.

Seuraavasta trailerista jokainen voi arvioida The Grandin hauskuustason. Bonustehtävänä pätkästä voi yrittää tunnistaa mahdollisimman monta pokeriammattilaista.

[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/2T6I7q9lE0w” height=”355″ width=”425″ /]

Toinen tuore uhkapelielokuva on 21, joka kertoo kasinoita putsanneesta MIT:n blackjack-joukkueesta (englanninkielinen wikipedia kertoo MIT:n blackjack-tiimin mielenkiintoisen tarinan. Tätä elokuvaa on etukäteen tituleerattu “parhaaksi uhkapelokuvaksi sitten Roundersin.

[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/ZRzZX2aN3I0″ height=”355″ width=”425″ /]



1 Kommentti

  1. Tuuripelle
    #1

    Tuo 21 perustuu Ben Mezrichin kirjaan “Bringing down the House”, joka on samperin hyvä kirja; ei tietääkseni valitettavasti ole suomennettu, mutta kannattaa ehdottomasti lukea jos englannin luetun ymmärtäminen on edes tyydyttävää tasoa; kirja on hyvin kirjoitettu hyvin helppolukuisella englannilla. paperikantisena löytyy $9:llä esim
    http://www.amazon.com/Bringing-Down-House-Students-Millions/dp/0743249992

    Kirjasta lisää
    http://contemporarylit.about.com/cs/currentreviews/fr/bringingDown.htm
    http://www.techsoc.com/bringing.htm

    Eli tuo leffa on varmaan pakko nähdä…. :)

    Vastaa ››

Kommentoi