Tiukka, löysä, mitä, häh?

23.04.2007 | Aihe: Aloittelijat

Neljä erittäin usein pokerista puhuttaessa mainittua termiä ovat tiukka, löysä, passiivinen ja agressiivinen. Huomasin kuitenkin, ettei Nettipokeri.infossa ole koskaan taidettu kunnolla kertoa, mistä näissä termeissä on kyse. Tänään tuo puute aloittelijoiden iloksi korjataan.

Vastustajan pään sisälle

Jos pokerissa haluaa menestyä, on vastustajista käytännössä lähes välttämätöntä saada jonkinlainen psykologinen ote. On ymmärrettävä miten vastustaja pelaa ja mitä tämä miettii, jotta tämän tekemisiin voi reagoida oikealla tavalla: siinä missä toisen pelaajan korotukseen oikea vastaus on korottaa itse lisää, voi toisen pelaajan korotukseen oikea vastasiirto olla mahdollisimman nopea kippaaminen.

Koska vastustajia ei (valitettavasti) voi kesken pelin oikein alkaa haastatella tai psykoanalysoida, on keksittävä jokin muu tapa ymmärtää heitä. Tehokkain tapa tuon toivotun ymmärryksen saavuttamiseen on luokitella heidät heidän näkyvän käytöksensä perusteella, eli sen mukaan, miten ja millaisia käsiä he pelaavat. Peliesityksen pohjalta pelaajat voidaan asettaa kahdelle akselille. Näistä akseleista löysä – tiukka kuvaa sitä, miten huonoja tai hyviä käsiä he pelaavat. Löysälle pelaajalle kelpaavat huonotkin kädet, tiukka haluaa hyvät kortit. Toinen akseli, passiivinen – aggressiivinen taas kuvaa sitä, miten he panostavat noilla korteilla, eli tyytyvätkö he kippailemaan ja maksamaan (passiivinen) vai korottelevatko he innokkaasti (aggressiivinen).

Kun nämä kaksi akselia yhdistetään, saadaan aikaan 2 x 2 = 4 perustyyppiä, joita pelaajien voidaan katsoa edustavan. Ihmisten toimintaa tutkivassa sosiologiassa rakastetaan nelikenttiä, joten muodostetaanpa pokerin pelaajien perustyypeistäkin sellainen:

Passiivinen Aggressiivinen
Löysä Pankkiautomaatti Sekopää
Tiukka The Rock Pelimies

Seuraavassa esitellään nämä neljä teoreettista perustyyppiä tai pelitapaa. Tosielämässä yksikään pelaaja tuskin täysin sopii juuri täsmälleen yhteen näistä lokeroista, mutta perustyyppejä miettimällä vastustajien tekemisiin saa kuitenkin otetta.

Pankkiautomaatti (passiivinen, löysä)
maksuautomaatti, calling station, poliisi
Löysä ja passiivinen pankkiautomaatti tyytyy vaatimattomiin taskukortteihin. Niillä hän ei uskalla tehdä aloitteita, vaan sököttelee ja maksaa, tapahtui jaossa suurin piirtein mitä tahansa. Leikkisästi sanottuna tällainen pelaaja toimii siis samalla logiikalla kuin pankkiautomaatit – molemmat kun antavat rahaa kortteja vastaan.
Jos itse pelaa hyviä käsiä asiallisesti korotellen, ovat pankkiautomaatit pitkässä juoksussa erittäin tuottoisia vastustajia. Sen, että he joskus saavat pahasti pottikerrointen vastaisilla maksuillaan todella epätodennäköisen voittokäden, ei pidä antaa ärsyttää. Maksuautomaatit kuitenkin häviävät enemmän potteja kuin voittavat, ja jos pöydässä istuu useampia maksuautomaatteja, ovat voitetut potitkin usein vallan mukavan kokoisia. Bluffaamista näitä pelaajia vastaan on turha harrastaa, jatkuvalla maksamisella nämä polisiit tekevät pottien varastamisen vaikeaksi tai mahdottomaksi.

Mielipuoli (aggressiivinen, löysä)
maniac
Jatkuvasti korteilla kuin korteilla korottava mielipuoli on useimpien mielestä harvinaisen ärsyttävä vastustaja. Ärsyttävyys johtuu siitä, että mielipuolen pelistä on vaikea saada otetta. Koska maniac korottelee korteilla kuin korteilla, ei tämän kädestä saa juuri mitään selkoa. Vaikka järki sanoo, että eihän joka jaossa korottavalla sekopäällä voi olla hyviä kortteja, hiipii pelko silti helposti puseroon – mitäpä jos sillä onkin juuri tässä jaossa hyvät kortit? Monet pienentävät sekopäitä vastaan pärjäämisen mahdollisuuksia entisestään ottamalla asian henkilökohtaisesti – “Mitä sen nyt koko ajan korottaa ja hyppii silmille, kun minulla kerrankin olisi pelaamisen arvoiset kortit?!”
Sekopäitä vastaan pärjäämisen resepti ei ole järin monimutkainen. Maltti on valttia, eli hyvän käden odottamalla ja sen rohkeasti pelaamalla saa mielipuolelta erittäin muhkeat lunastukset varsinkin niissä tapauksissa, kun mielipuolikin saa flopista/turnista jotain kiinni. Turnauksissa pääseekin varsin usein näkemään, miten hyvän stäkin (jopa pöydän johtoaseman) jatkuvalla ryöväilyllä varastanut mielipuoli rampauttaa itsensä häviämällä pari ratkaisujakoa vastustajan oikeasti hyviin kortteihin törmätessään.

Peruskallio (tiukka, passiivinen)
the rock, weak-thight, tiukkis
Varman päälle pelaava peruskallio on tylsä vastustaja. Hän haluaa erinomaisen käden, sillä muita hän ei uskalla pelata. Kun hän saa toivomansa käden sen, pelaa hän sen mielikuvituksettoman passiivisesti ja pelokkaasti, enimmäkseen maksamiseen tyytyen.
Tällaiselta pelaajalta on vaikeaa saada paljon rahaa. Blindeistaan tiukkis voi kyllä luopua helpostikin (mikä on turnauksissa erittäin mukavaa), mutta muuten voittojen heruttelu on vaikeaa. Toisaalta peruskalliolle on onneksi vaikea hävitäkään paljoa. Kun peruskallio osoittaa pitkän hiljaisuuden jälkeen jossain jaossa elonmerkkejä, on tällä todennäköisesti hyvä käsi, joten on aika arvioida oman tilanteen vahvuus hyvin kriittisesti. Peruskallio on siis kaikkiaan aika harmiton tapaus – ei se paljon anna, mutta ei se paljon otakaan.

Pelimies (tiukka, aggressiivinen)
Tiukka ja agressiivinen pelaaja on vaikea vastustaja. Kun hän saa hyvät kortit, hän korottaa saadakseen niistä maksimaalisen hyödyn. Huonot kortit pelimies taas kippaa, jotta ei häviäisi niillä pelleilyyn turhaa rahaa. Pelimiehellä on siis kaiken kaikkiaan homma hyvässä tasapainossa.
Pelimiestä vastaan pelaaminen ei ole herkkua. Varsinkin jos tiukka ja agressiivinen pelaaja osaa bluffata sopivasti, ei tätä vastaan voi pelata millään yksiselitteisellä taktiikalla. Hommassa ei auta oikeastaan mikään muu, kuin vastustajaansa paremmin pelaaminen.

Miten minun pitäisi pelata?

Nyt kun tiedossa on pelaajien neljä perustyyppiä, niin herää tietysti kysymys, että mikä niistä oikein on paras? Pitäisikö hyvin pärjätäkseen pelata kuin peruskallio vai kuin mielipuoli? Kun pokerista on kyse, niin vastaus on mielenkiintoisin mahdollinen: kaikki käy. Pokerissa voi pärjätä lähes millä pelityylillä hyvänsä (ehkä pankkiautomaattityyliä lukuun ottamatta), kunhan vain hallitsee tyylinsä hyvin.

Perinteisesti pelaajien kehitys on kulkenut siten, että pelaajat aloittavat pankkiautomaatteina. Jotkut pelaavat tähän tyyliin tyytyväisenä loppuelämänsä (eikä siinä ole mitään pahaa – jos pokeri on vain hupia eikä tarkoitus ole tehdä voittoa, on maksuautomaattityyli varmasti viihdyttävin pelitapa), mutta voittoon tähtäävät tekevät korjausliikkeen, joka usein menee överiksi. He tiukentavat peliään siihen malliin, että heistä tulee peruskallioita. Tajuttuaan, että potteja jää voittamatta liian tiukkuuden takia, ja että voitetut potitkin ovat vähän turhan laihoja liian vähäisen korottelun johdosta, kuoriutuu heistä sopivan tiukkoja ja aggressiivisia pelaajia, jotka useimmiten tekevät vähintään niukasti voittoa, mutta useimmiten enemmän.

Koska mikään pelityyli ei pokerissa ole yksi ja oikea – voittoa tekevät niin perinteisten ohjeiden mukaisesti, eli tiukasti ja aggressiivisesti pelaava pelimies kuin asiansa osaava mielipuolikin – on vastaus siihen, mikä pelityyli kannattaa oikein opetella, pohjimmiltaan varsin helppo: se mikä itsestä tuntuu kiinnostavimmalta. Hyvä motivaatio on oppimiselle ja pelaajana kehittymiselle erittäin tärkeää, joten pitkällä tähtäimellä parhaan tuloksen saa, kun pelaa tavalla, joka tuntuu mielekkäältä ja mielenkiintoiselta. Pakonomaisesta, itselle täysin vieraalta ja vastenmieliseltä tuntuvan pelityylin opettelusta ei ole kuin haittaa, vaikka muut sitä miten tuputtaisivatkin.



3 Kommenttia

  1. Jarno Virtanen
    #1

    Sitten pitää muistaa, että monilla pelaajilla on tyylien suhteen eroja preflop vs. post flop. Eli saattaa olla tiukka ja aggressiivinen ennen floppia, mutta muuttua passiiviseksi flopin jälkeen. Tyypillinen ilmiö aloituskäsikaavioita noudattavissa aloittelijoissa, jotka rupeavat pelkäämään flopin jälkeen. Jotkut voivat olla passiivisia ennen floppia, mutta avautuvat sitten flopin jälkeen. (Jonka huomaat suureksi ihmetykseksei kun kyseinen kaveri limppaa parin limppaajan jälkeen ja näyttää käsiässäparin showdownissa.)

    Tiukaksi oppineen pelaajan ensimmäisiä suuria kynnyksiä on oppia pelaamaan aggressiivisesti flopin jälkeen. Sehän ei tarkoita pelkästään monstereilla lyömisen ja reissaamisen vaan nimenomaan marginaalisten käsien pelaamisen aggressiivisesti. (Ei tietenkään aina, vaan silloin kun olosuhteet ovat suotuisat.)

    Paras paikka oppia aggressiota on isossa tai pienessä blindissa kun joku on reissannut myöhäisestä positiosta ennen floppia. Jos floppaat jotain marginaalista, niin monesti on hyvä taktiikka antaa flopin mennä sökötettynä preflop-reissaajalle jonka betsin sitten rereissaat. Buttonista jatkobetsin tekevällä ei ole välttämättä muuta kuin ylikortteja. Reissulla saat usein muut foldaamaan ja pääset käärimään ison potin yhtä ylikortteja vetävää vastaan. Joskus joudut tietenkin itse ansaan ja vedät kuollutta, mutta sen ei saa antaa pelottaa.

    Vastaa ››
  2. Hannu Alakoski
    #2

    Ihan vain hieman asian sivusta – aggressiivinen on kyseisen sanan oikea muoto, yksi g-kirjain on virheellinen. Menee hieman asiakin ohitse, kun tuollainen pieni virhe häiritsee. :)

    Vastaa ››
  3. Antti
    #3

    Korjattu. Nyt varmaan artikkelinkin voi lukea- vaikka sitten aGGressiivisella asenteella :)

    Vastaa ››

Kommentoi